Where the wild things are?

Katsoin tuossa eilen illalla leffan Where the wild things are (suomeksi Hassut hurjat hirviöt) ja tekee hirveästi mieli vähän höpötellä kyseisestä elokuvasta. Leffa perustuu siis  Maurice Sendakin  vuonna 1963 ilmestyneeseen lastenkirjaan. 


Heti elokuvan alussa voi huomata, ettei ohjaaja Spike Jonze ole tosiaankaan tehnyt ihan tavallista lastenleffaa, jossa siirapilta ei voida välttyä, ja paha saa tietysti aina palkkansa. Jo elokuvan alkumetreillä päähenkilön Maxin raivokohtaukset siskoaan ja äitiään kohtaan ovat kaikkea muuta kuin lastenleffalle ominaisia. Kyseiset kohtaukset ovat kuitenkin varmasti monelle aikuiselle katsojalle hyvinkin todentuntuisia.


Raivokohtauksiensa jälkeen Max karkaa kotoaan ja lähtee mystiselle merimatkalle ja päätyy lopulta hirviöiden saarelle, jossa asiat eivät ole ihan mallillaan. Max päättää ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa hirviöiden kuninkaaksi. Pian hän saa huomata, ettei kuninkaana oleminen olekkaan ihan niin mutkatonta puuhaa. 

Elokuva on myös lastenleffaksi suhteellisen synkkä. Vaikka hirviöt ovat pääosin leppoisennäköisiä olentoja, niiden  käyttäytyminen ei ole kyllä kovinkaan hassua,(vaikka elokuvan suomenkielinen nimi niin antaakin olettaa) Hirviöt ratkaisevat useimmat yhteisönsä ongelmat väkivallalla, jonka takia yhteisössä vallitsee jatkuva epävakaus. Max pyrkii tuomaan hirviöiden keskuuteen rauhan omalla lapsenomaisella tavallaan mutta saa kuitenkin huomata, että hirviöiden ongelmat ovat hänelle liian suuria ratkaistavaksi. 


Elokuvan värimaailma oli mielestäni todella kaunis ja elokuvaa oli siksi todella mukava katsella.  Maisemat olivat satumaisia ja niiden ihasteluun tuntui kuluvan suurin osa elokuvasta. Myös pääosan näyttelijä Max Records oli mielestäni roolissaan todella aito ja uskon että hänet nähdään vielä valkokankaalla.
Elokuvan juoni oli kuitenkin jossain kohtaan hieman sekava, eivätkä hirviöiden motiivit käyneet minulle ihan selväksi. Kuitenkin elokuva kuvasi kauniisti lapsuutta ja lapsuuden ongelmia enkä usko että elokuva olisi tarvinnutkaan taakseen kovinkaan masiivista käsikirjoitusta. 


Suosittelen elokuvaa oikeastaan ihan kaikille vauvasta vaariin. Elokuva toi ainakin minun iltaani muutaman liikutuksen kyyneleen ja todella satumaisen tunteen:)