keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Pieni kurkistus huoneeseeni

    Heips! 

Tänään on nyt siis luvassa pikkuinen katsaus huoneeseeni. Luultavasti otan joskus toiste vielä vähän lisää kuvia huoneestani. Tässä nyt kuitenkin huoneeni "pähkinänkuoressa"


Tästä kuvasta näkee oikeastaan huoneeni yleisilmeen. Sänkyäni koristaa tavallisesti kaksi halailevaa pehmolelua(kyllä, tykkään pehmoista) ja seinälleni olen ripustanut kaksi laukkua. Alimmaisen ostin Turun taidemuseosta, toinen taas on muutaman vuoden takaiselta Ruotsinreissulta. Seinääni koristaa myös tyhjä filmi, johon on jo ollut pidemmän aikaa tarkoitus ripustaa valokuvia. Jotenkin se on sitten vain aina jäänyt tekemättä.

Oveeni olen asetellut kuvia kaikenlaisista itselleni tärkeistä asioista. Muun muassa sieltä voi bongata useita kuvia poikaystävästäni sekä joitakin lempibändejäni.


Työpöytäni ja sen lähistö näyttää tältä. Pöydällä on tällä hetkellä mm. kirppikseltä löytyneet kaktusmukit, parin vuoden takainen kaverikuvani,  sekä muutamia koriste-esineitä.

Siinä nyt ihan muutama kuva huoneestani. Kaipa näistä jonkinlaisen käsityksen pikkuisesta majapaikastani saa:)


Tässäpä vielä kuva tämänpäiväisestä asustani. Villatakki on ostettu Kappahlin alennusmyynneistä ja punaiset vakosamettihousut taisivat olla peräisin Lindexiltä. Takanani vilkkuu myös äitini tekemä ihana kaulahuivi :--)

Loppuun sitten tämän päivän kappale:

Day 04 - A song that makes you sad



Manchester Orchestran kappale I can feel a hot one on mielestäni yksi surullisimmista kappaleista. Kappaleen sanat ovat todella koskettavat ja lisäksi tarina biisin takana on kerrassaan surullinen. Tämän soidessa on kyllä vuodatettu kyynel jos toinenkin. 

To pray for what I thought were angels
Ended up being ambulances
And the Lord showed me dreams of my daughter
She was crying inside your stomach

And I felt love again



4 kommenttia: